perjantai 15. syyskuuta 2017

Sitruuna-lakusalmiakkimuffinit

tarjoavat hurmaavan makuelämyksen, -kirpeää sitruunaa ja tummanpuhuvaa lakusalmiakkia.




Minulla on ollut jo useita vuosia huippuhyvä sitruunamuffini resepti jonka mukaisesti olen leiponut useita ja useita pellillisiä muffineita. Halusin kuitenkin päivittää reseptiä "omannäköiseksi" ja mielestäni onnistuin siinä hyvin (ainakin siitä päätellen että muffinit hävisivät nopeaan tarjoilualuseltaan).

Muffinit onnistuivat siis täydellisesti ja olivat koostumukseltaan juuri sellaisia kuin toivoin. Ei kuivia, eikä liian sitruunaisia, -kyllä, maistoin palan vaikka olenkin yliherkkä sitrushedelmille. Kerrottakoon kuitenkin että vaikka tämä olikin onnistunut koostumus niin on pakko todeta että loppupeleissä yllättäjäksi nousi ehdottomasti lakusalmiakkikuorrute! Jos joku, niin tämä on taivaallisen hyvää. Suorastaan älyttömän herkullista, nam! Pelkästään kerman ja lakritsin yhdistelmä sai sukat pyörimään jalassa mutta kun siihen vatkasi joukkoon vielä tuorejuuston ja lakusalmiakkipastan niin soppa oli valmis. Liian h-y-v-ä-ä!! Tätä voisi valmistaa ihan vain syötäväksi niineen :) :)

Olen varma että eritoten lakusalmiakkipasta toi selvästi kuorrutteeseen kaipaamani vahvan aromikkaan maun. Rakastan salmiakkia (ja suklaata, ja kinuskia) sekä lakritsia liian suuressa mittakaavassa joten onneksi minulla on luontaisesti matala verenpaine. Lisäsin kuorrutteeseen teelusikallisen pastaa mutta mikään ei estä sinua lisäämästä pastaa esim. teelusikallisen lisää. Se, että miten se vaikuttaa kuorrutteen koostumukseen, -en osaa sanoa. Se on kokeiltava itse. Käy ihmeessä kommentoimassa tähän postaukseen miten kävi jos lisäilit pastaa omine ajatuksinesi.




Kuin pisteeksi iin päälle valmistin jo olemassaolevaan makumaailmaan niitä parhaita marenkeja, lakumarenkeja. Tosin tiesin että lapsiin tämä marenki juttu ei pure lainkaan joten kävin paikallisessa k-marketissa ostamassa muutamia teemaan sopivia irtokarkkeja. Irtokarkkihyllyn karkkirasioista löytyi söpöjä lepakkokarkkeja ja nämä karkithan sopivat loistavasti koristamaan tulevan halloweenin tarjoilut.

Erilaisia irtokarkkeja löytyy loistavasti tänä päivänä päivittäistavarakauppojen makeishyllyiltä, kiitos siitä, mutta niitä erikoisempia karkkeja löytyy varta vasten karkkeihin erikoistuneissa kivijalkamyymälöissä. Minun lempparikauppani on Sweet Surprise (Turku) josta löytyy sitten ihan mitä vain uskaltaa toivoa. Toinen suosikkipaikkani on Raision Filmtown.

Viime vuonna tehtiin muuten tällaisiä halloween muffineja ja ne vasta olivatkin hurrrrjan pelottavia. Nämä olivat lapsista vain "ylisöpöjä" joten ehkä eivät sitten vastaa käsitystä pelottavasta ;)  mutta hyviä olivat!!!




Sitruuna-lakusalmiakkimuffinit
(12 kpl)

Taikina
2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl hienoksi raastettua sitruunankuorta
2 rkl sitruunamehua
150 g voita

Kuorrute
2 dl kuohukermaa
150 g hopeatoffeeta 
100 g maustamatonta tuorejuustoa

Koristelu
Karkkeja tms.



OHJE
taikina 

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Tähän menee aikaa useita minuutteja. Pese sitruuna huolellisesti ja raasta siitä kuori. Halkaise sitruuna ja purista siitä mehu. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi muna-sokerivaahtoon kevyesti käännellen vuorotellen sitruunamehun kanssa. Lisää raastettu sitruunankuori. Lopuksi kaada taikinaan sulatettu voi nuolijalla varovasti käännellen. Jaa taikina muffinivuokiin. 

Paista uunin keskitasolla  175 asteessa, n. 15-17 minuuttia. Kokeile kypsyyttä cocktailtikulla. Muffini on kypsä kun tikkuun ei tartu enää taikinaa. Anna muffinien jäähtyä n. 5 minuuttia muffinipellillä ja siirrä ne sitten ritilälle jäähtymään. 


Kuorrute

VINKKI! 
* Lakritsikastike kannattaa valmistaa jo edellisenä päivänä jotta se on varmasti kylmää kun vaahdotat sen! Mikäli teet kaikki työvaiheet samana päivänä niin tällöin laita lakritsikastike jäähtymään pakastimeen * 

Mittaa kerma teflonpintaiseen kattilaan ja laita hopeatoffeet joukkoon. Kuumenna kiehumispisteeseen ja jatka keittämistä lieden keskilämmöllä (asteikolla 6 -> valitse 3) kunnes lakritsit ovat sulaneet kerman joukkoon. Jäähdytä ja siirrä jääkaappiin tai pakastimeen.

Vatkaa kylmä lakritsikastike vaahdoksi ja lisää maustamaton tuorejuusto sekä lakusalmiakkipasta. Vatkaa sekaisin.

Pursota kuorrute muffinien päälle. 

Koristele tai jätä koristelematta





* Muutamia vinkkejä *







Muffinit paistetaan uunin keskitasolla, tällöin ne kypsyvät tasaisesti eivätkä pala pohjasta taikka pinnasta. 

Pitää myös muistaa että uuneissa on eroja joten paistoaika saattaa vaihdella, tällöin minuutinkin heitolla on suuri merkitys. Tämän vuoksi mainitsen paistoajaksi pääsääntöisesti aina noin ajan. Muistathan myös ettet ylipaista muffineita, tällöin ne jäävät kuiviksi. 







Voit korvata hopeatoffeet esim. kick karkeilla. Hopeatoffee pussi (169g) tulee kuitenkin huomattavasti halvemmaksi kuin Kick pötköt (19g/kpl)

 Ja totta puhuttuna, hopeatoffee on minun makuuni parasta! Onneksi se tuli takaisin markkinoille. Bonuksena on pakko mainita että tästä jää itselle muutama ylimääräinen toffee syötäväksi koska kaikki ei uppoa kuorrutteeseen. Olen myös huomannut että leipominen on huomattavasti mukavampaa kun voi mussuttaa makeaa :) 







Keitä kerma-toffeeseosta, teflonpintaisessa kattilassa, n. 5 minuuttia lieden keskilämmöllä (asteikolla 6 -> valitse 3). Ota kattila pois levyltä ja jäähdytä se ennen jääkaappiin tai pakastimeen laittoa. 

JÄÄHDYTYS
- jääkaapissa jäähdytä yön yli
- pakastimessa useita minuutteja




Kaiva muffineihin kolo joko teelusikalla tai omenaporalla. Kolo kannattaa tehdä hieman jäähtyneisiin muffineihin; -tällöin kolon saa helpommin kaiverrettua. 

Kolon voit täyttää joko lusikoimalla teelusikalla kolon täyteen taikka pursottaen.





Ja tässä se on, -"syypää" kaikkeen hyvään! 

Sokea Susi lakritsi-salmiakkipasta. Gluteeniton, laktoositon ja pähkinätön. Voimakkaan makuinen pasta joka käy leivontaan mutta myös moneen muuhun. Ja oikeasti tämä on niin täydellistä. Suurena salmiakin ja lakritsin ystävänä tätä ei voi yksinkertaisesti ohittaa. Must ostos, ihan selvästi.




Kuorrutteen päälle ripottelin haganolin salmiakkirouhetta joka on kuin piste ii päälle ja tekee tästä kokonaisuudesta ehjän. En oikeasti muista koska olisin syönyt jotain näin taivaallisen hyvää kuorrutetta joten tämän ylistäminen käy jo työstä :) :)

Näiden muffinien juttu on selvästi sitruuna ja lakusalmiakki, tätä makuparia on turha yrittää järisyttää millään muulla. Laittaisin tarjoilupöytään tehosteeksi pienen tarjoiluastian, kupin tms., joka on täytetty lakusalmiakkipastalla. Näin vieraat saavat halutessaan lisätä muffinin päälle hieman lisää tummanpuhuvaa pastaa. Makunautinto on taattu.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti