torstai 13. lokakuuta 2016

Vanilja-omenamuffinit kinuskikastikkeella

ovat herkullinen trio jossa yhdistyy täytekakunkin väliin sopivat makumaailmat.




Omena on upea lisä moneen leivonnaiseen ja se taipuu helposti muuhunkin käyttötarkoitukseen kuten esim. mehuihin, hilloihin ja marmeladiin.

Leivon itse harvemmin omenasta mutta jotenkin nyt muutaman onnistuneen, ja täydellisen epäonnistuneen, koitoksen myötä luulen päässeeni enemmän sinuiksi omenan kanssa. Omenasta on todellakin moneksi kuin vain syötäväksi niineen.




Vaniljamuffinit
(12 kpl)
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
Ripaus suolaa
2 kananmunaa
1 dl maitoa
1 1/2 dl rypsiöljyä

Sekoita keskenään kuivat ainekset. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, maito ja rypsiöljy. Lisää kuivat aineet nesteisiin siivilän läpi ja sekoita taikina tasaiseksi. Jaa taikina muffinivuokiin.

 Paista muffineja uunissa 175 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes testitikkuun tarttuu enää muutamia meheviä murusia. Siirrä muffinit jäähtymään.


Omenapiilo

Kaiva muffineihin kolo teelusikalla. Täytä muffinit omenahillolla tai omenamarmeladilla. Lisää hilloa, tai marmeladia, n. 1 iso teelusikallinen/muffini. Halutessasi voit toki lisätä omenaa enemmän tai vastaavasti vähemmän. Oman makumaailmasi mukaan.


Vaniljatäyte
100 g vaniljarahkaa
1 dl kermaa
1 rkl vaniljakreemijauhetta

Vatkaa kerma ja vaniljakreemijauhe kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaniljarahka ja sekoita. Lusikoi seos pursotinpussiin, tai minigrip-pussiin, ja pursota täyte hillopiilon päälle. 


Kuorrute
4 dl vispikermaa
2 rkl Apple Toffee makutomusokeria

Vatkaa ainekset keskenään sekaisin, kuohkeaksi vaahdoksi. Lusikoi kerma pursotinpussiin ja pursota kerma muffinien päälle.


Kinuskikastike
1 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

Mittaa ainekset teflon-pintaiseen kattilaan. Kuumenna, kunnes seos kiehuu. Alenna lämpöä keskiteholla (esim. asteikolla 1-12, kohtaan 6-7) ja jatka keittämistä välillä sekoitellen. n. 5 minuuttia (HUOM. 5 minuuttia on viitteellinen aika). 

Kinuskin tulee kiehua koko ajan, -mutta maltillisesti. Kinuskikastike saattaa olla valmista nopeamminkin. Aikaan vaikuttaa kiehumiskuumuus, käytettävä kattila ja kinuskin määrä.

Pursota jäähtynyt, jääkaappikylmä, kinuski kuorrutteen päälle.



VINKKI!
* Mikäli et halua valmistaa kinuskikastiketta itse niin voit aivan hyvin käyttää valmista,
kaupasta ostettua, kinuskikastiketta!





Nämä kauniin metallinhohtoiset muffinivuoat kuumenevat uunissa selkeästi enemmän kuin paperiset sisarensa. Ota siis varovaisesti muffinit pois muffinipellin koloista jotta et polta sormiasi.


Koristelin muffinit herkullisen suolaisilla suklaapalloilla. Suklaapallot uitin itsetehdyssä kinuskikastikkeessa. Pallo kannattaa onkia lusikalla pois kastikkeesta sillä näin suklaapallo säilyy kauniina kinuskisen kuorrutteensa alla
















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti