maanantai 17. lokakuuta 2016

Halloweenin suklaa-lakusalmiakkimuffinit

maistuvat nimensä mukaisesti suklaalta sekä vahvasti lakritsin ja salmiakin sekoitukselta.




Sain Raision Confetista testaukseen Habanerosoundin (habanerosound.fi) valmistamaa laku-salmiakkipastaa, lakritsijauhetta sekä salmiakkisiirappia.

Salmiakkia ja lakritsia sisältävät Susituotteet ovat ehdottomasti monikäyttöisiä ja soveltuvat loistavasti ruuanvalmistamiseen, maustamiseen (alkuruoasta aina jälkiruokaan) sekä leivontaan (mm. massojen maustamiseen). Tuotteet ovat gluteenittomia, laktoosittomia ja pähkinättömiä.




Suosin leivonnassa ehdottomasti lähituottajia joten olin erityisen ilahtunut siitä että Susituotteet ovat juurikin lähituottajan valmistamaa. Susituotteet hurmaavat takuulla kaikki salmiakin ja lakritsin ystävät vahvan aromikkaalla maullaan. Kokeile sinäkin tuotetta jo vaikka tänään!

Tai mietipä hetki....  Mikä kuulostaakaan hyytävämmältä, Halloweenin mustan puhuvassa yössä, kuin pimeyden keskeltä kuuluva sudenulvonta maustettuna ripauksella salmiakkia/lakritsia.....
 



Se, että mihin minä voisin tuotteita sitten käyttää olikin jo alkukosketuksesta käsikirjoitettu. Muffineita, tietenkin, koska näin olen ns. omalla mukavuusalueellani ja pystyn soveltamaan reseptejä, sekä koostumusta, jo aikalailla mutu tuntumalla.

Valitsin muffineihin laku-salmiakkipastan joka on koostumukseltaan geelimäinen, hyvin vahva arominen verrattuna esim. kaupasta saataviin lakritsikastikkeisiin. Pienenä vinkkinä kerrottakoon että mikäli korvaat laku-salmiakkipastan kaupan lakritsikastikkeella niin tuplaa reseptissä mainittu määrä (1/2 dl -> 1 dl).




Suklaa-lakusalmiakkimuffinit
(n. 8 normaalikokoista muffinia)

Taikina
2 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl voita (sulatettuna)
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
1/2 dl Susi laku-salmiakkipastaa

Kuorrute
400 g voita 
1 dl kahvia
4 dl tomusokeria
4 tl vaniljasokeria
6 rkl kaakaojauhetta

Koristelu
silmämunia
Wiltonin kimalteleva koristelugeeli

Ohje

Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seos muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu voi ja viimeiseksi salmiakkipasta. Sekoita hyvin. Lusikoi taikina paperisiin muffinivuokiin.

Paista uunissa 200 asteessa n. 15 minuuttia. Kokeile cocktail- tai hammastikulla muffinien kypsyyttä. Muffinit ovat kypsiä mikäli tikkuun ei tartu enää taikinaa. 

HUOM! Omassa uunissani muffinit valmistuivat 12 minuutissa, joten ole tarkkana paistoajan kanssa sillä uuneissa on eroja! Mikäli paistat muffineita liian kauan, ne menettävät mehevyytensä ja lopputulos on kuiva. 

Muffinien jäähtyessä valmista kuorrute mittaamalla kulhoon kaikki ainekset. Vatkaa ainekset tasaiseksi kuorrutteeksi. Lusikoi kuorrute pursotinpussiin ja pursota kuorrute jäähtyneiden muffinien päälle.

Koristele muffinit laittamalla kuorrutteen päälle silmämunat, jotka kannattaa puolittaa, sillä muutoin silmästä tulee muffiniin verrattuna ehkäpä liiankin suuri. Vaikka eihän tuo toki haittaa mutta minusta silmämunat näyttivät kivammalta puolitettuna. Lopuksi viimeistele muffinit verenpunaisella kimallegeelillä.






Asettele muffinivuoat muffinipellin koloihin. Pursota, tai lusikoi jäätelökauhalla, taikina muffinivuokiin, n. 2/3 osaa vuoan tilavuudesta.




Ota muffinit mahdollisimman pian pois muffinipellin koloista sillä muffinit jatkavat kypsymistä kuumassa uunipellissä vielä tovin. Aseta muffinit jäähtymään jäähdytysritilän päälle. Kun muffinit ovat jäähtyneet voit kuorruttaa ja koristella muffinit haluamallasi tavalla.


Hurrrrjan hyvää, ja makeaa halloweenin,
 odotusta kaikille!!!








 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti